Löysivät rauhan luonnosta

Heidi Bragerhaug ja Thomas Bråten elivät hektistä lapsiperheen arkea Oslossa, kunnes he päättivät rakentaa oman talon luonnon keskelle Norjan Valdresiin.

Upean luonnon ympäröimänä, kuin suoraan kansallisromanttisesta maalauksesta, kohoaa moderni omakotitalo. Talo valmistui vuonna 2018 ja se on sekä Heidin että Thomaksen ja heidän kahden tyttärensä koti.

Useat asiat vaikuttivat siihen, että päätimme muuttaa Oslosta, Heidi sanoo.

– Vaikka elämä Oslossa oli hyvää, jotain tapahtui, kun saimme lapsia. Elämästä tuli hektistä ja stressaavaa – oli ehdittävä viedä ja hakea lapset päiväkodista, juosta bussiin ja samalla yrittää selviytyä kaikista työtehtävistä. Lopulta kysyin itseltäni, «elämmekö oikeastaan arvojemme mukaisesti?». Vastaus oli täysin selvä: emme eläneet. Osloon asettuminen oli aikanaan oma valintamme ja myös sieltä pois muuttaminen olisi oma valintamme. Näin kirkastui ajatus siitä, että voisimme elää lähellä luontoa, saada ruokaa omasta maasta, rauhoittua ja hengittää raikasta vuoristoilmaa ympäri vuoden.

Unelma kestävästä kehityksestä

Oslossa pidetyssä konferenssissa Heidi tapasi arkkitehdin, jolle kestävä kehitys oli lähellä sydäntä.

– Kun päätimme alkaa suunnitella omaa taloamme, oli luonnollista ottaa yhteyttä juuri häneen. Talon rakentaminen on aina ollut unelmamme, ja nyt se tuli mahdolliseksi toteuttaa arvomaailmaamme sopivalla tavalla. Meillä ei ollut kokemusta tai tietoa kaikista mahdollisuuksista liittyen rakentamiseen ja kestävään kehitykseen. Arkkitehtimme, Daniel Tabacaru, tunsi erilaisia ratkaisuja – tämä oli tärkeä tekijä siinä, että pystyimme rakentamaan haluamallamme tavalla. Ruokaa ostaessa valitsemme paikallisten tuottajien tuotteita, ja sama pätee myös rakentaessa. Tämä oli meille tärkeää, Heidi hymyilee.

– Talon materiaalivalinnat ovat olleet investointi arkeen, vaikka kaikkea ei voi nähdä päälle päin. Valinnoissa ei ole ollut kyse ainoastaan ympäristöä kunnioittavasta rakentamisesta, vaan myös paremmasta kodista meille ja lapsille.

Heidi ja Thomas kertovat useista talon ratkaisuista, jotka on tehty kestävää kehitystä ajatellen: keittiössä heillä on pienen pajan käsin tehdyt laatat ja kaikki talossa käytetty puutavara on hankittu lähiseudulta. Talossa ei ole myöskään käytetty muovia seinissä – ainoastaan puuta ja puukuitueristettä. Myös ikkunat ovat kotimaiset. Pariskunta löysi paikallisen rakentajan, yrityksen nimeltä Slidre Bygg, joka jakaa heidän arvonsa. Rakennusfirmalla oli paljon kokemusta yksilöllisten, arkkitehdin suunnittelemien talojen rakentamisesta, ja he olivat kiinnostuneita tekemään lisää projekteja nimenomaan puukuitueristettä käyttäen. Yhteistyö osoittautui erittäin hedelmälliseksi.

– Sen jälkeen, kun Slidre Bygg on saanut enemmän kokemusta puukuitueristeestä, heistä on tullut koko Valdresin alueen puukuituisen puhalluseristeen toimittaja ja ekspertti. On hauskaa, että tekemillämme valinnoilla voi olla tällaisia heijastusvaikutuksia, Heidi sanoo.

Halusivat muuttaa elämäntapaa

Kaikkien aikaisempien valintojen summana valmistui unelmakoti, joka huokuu rauhaa. Metsän ympäröimä talo ja näkymä järven toisella puolella kohoaville vuorille on tyyni. Kysymykseen, miksi valinta osui juuri Valdresiin, he vastaavat yksiselitteisesti.

– Meillä molemmilla on juuret täällä. Oslossa asuessamme, emme koskaan ehtineet vierailla Valdresissa tarpeeksi. Täällä meitä odotti vuoret, rauhallisempi elämä ja saimme enemmän aikaa perheelle, Heidi kertoo.

– Minulla on ollut hieno lapsuus täällä, Thomas jatkaa. Halusin tarjota saman tyttärillemme.

Suurin ero Oslon ja Valdresin välillä on Valdresin rauhallisempi elämän rytmi, ja ehkä se oli juuri tämä rytmin muutos, mitä me eniten toivoimme.

– Ja meillä on paljon enemmän aikaa lapsille, Thomas lisää.

Asioiden muuttaminen vaatii rohkeutta

Muutto pääkaupungista maalle ei ollut kuitenkaan ihan helppo valinta. Pariskunta työskentelee designin, markkinoinnin ja mainonnan parissa – ja heitä jännitti, oliko valinta työn kannalta oikea.

– Oli pelottavaa myydä talo, jonka arvon tiesimme nousevan, kaupungissa, jossa meillä oli töitä ja hyvä olla. Itkin, kun laitoimme Oslon kotimme myyntiin. Mutta Oslo ei häviä mihinkään ja täältä käsin on yhtä helppoa pyörittää yritystä, kuin mistä tahansa muualta Norjassa. Kuljimme oikeastaan vastavirtaan. Tässä on mukana myös kestävän kehityksen ajatus ja se, että haluamme koko Norjan sykkivän – ei vaan kaupunkien. Elämässä täytyy uskaltaa tehdä omanlaisia valintoja, me halusimme uskaltaa lapsienkin takia.

FAKTA:

Valdresin projektissa käytetyt Hunton-materiaalit:

Hunton Nativo® Puukuitueriste Levyeriste, Hunton Nativo® Puukuitueriste Puhallusvilla, Hunton Tuulensuojalevy™, Hunton Silencio® Askelääneneristyslevy, Hunton Silencio® Thermo ääntä vaimentava levy vesikiertoiselle lattialämmitykselle.

Hunton Nativo® Puukuitueriste

Nativo Puukuitueriste on valmistettu pääosin luonnollisesta puukuidusta. Tuotannossa käytetty kuusihake on 100% PEFC-sertifioitua ja saadaan Huntonin tehtaan läheisyydestä toimivilta sahoilta. Eristelevyt ovat hyvin muotonsapitäviä, hengittäviä, niillä on hyvä lämmönvarastointikyky ja ne eristävä ääntä erinomaisesti. Eristelevyjä voidaan käyttää sekä seiniin, lattiaan että kattoon. Puhallusvillalla saa saumattoman eristyksen ilman liitoskohtia. Puhallusurakka on nopea ja kustannustehokas tapa eristää katto, seinät ja lattia ja se sopii kaikentyyppisiin rakennuksiin.