Puusta rakennettu Bomarsundin vierailukeskus – ihmisiä ja ympäristöä varten

Julkaistu: 13. joulukuun 2022    

Bomarsundin linnoitus oli aikoinaan yksi Ahvenanmaan merkittävimpiä rakennuksia. Rauniot todistavat vaikuttavasta linnoitusalueesta, ja nyt tämä historiallisesti merkittävä paikka on vihdoin saanut oman vierailukeskuksensa. Puulla on ollut keskeinen rooli keskuksen rakentamisessa ja Huntonin tuotteilla oma luonnollinen paikkansa projektissa.

Vierailukeskuksen rakentamisesta Bomarsundiin on keskusteltu jo vuosikymmeniä. Muutama vuosi sitten hanke sai tosissaan tuulta purjeisiin ja nyt komea uusi keskus on valmistunut.

”Vierailukeskus valmistui juuri ajoissa Ahvenanmaan itsehallinnon 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi ja on ikään kuin lahja kaikille ahvenanmaalaisille”, arkkitehti Daniel Andersson ahvenanmaalaisesta Landskapets Fastighetsverkista kertoo.

 

Kestävää kehitystä puuta käyttäen 

Jo vierailukeskuksen suunnittelun alkuvaiheessa päätettiin, että rakentamisessa pyritään käyttämään mahdollisimman paljon puuta. ”Olemme onnistuneet tässä tavoitteessa erittäin hyvin, oikeastaan vain rakennuksen betoniperustus ei ole puuta”, Andersson sanoo.

   

Puun käytön perusajatuksena on ollut ympäristön huomioon ottaminen ja halu tarjota parhaat mahdolliset olosuhteet sekä urakoitsijoille rakennusvaiheessa että keskuksen vierailijoille ja työntekijöille.

”Harkitsimme useita erialaisia materiaalivaihtoehtoja, mukaan lukien erityyppiset eristeet. Huntonin puukuituun perustuvat tuotteet sopivat projektiimme erittäin hyvin.”

Helppo ja miellyttävä työstää

Vierailukeskuksen rakentamisessa ei ole käytetty ainoastaan Hunton Nativo® puukuitueristettä. ”Olemme itse asiassa käyttäneet lähes koko Huntonin tuotevalikoimaa”, sanoo rakennusprojektista vastannut rakennuspäällikkö Kristoffer Häggblom Ålands Byggiltä.

Katto on eristetty Hunton Nativo® puhalluseristeellä. Tämän lisäksi rakennuksessa on käytetty Hunton Sarket™ aluskatelevyjä, jotka toimivat sekä aluskatteena että tuulensuojana. Seinät on eristetty Hunton Nativo® puukuitueristelevyillä. Seinän sisäpuolella on käytetty lisäksi Fermacell® kuitukilpsilevyjä ja ulkopuolella puukuitupohjaisia Hunton Tuulensuojalevyjä™.

     

Hunton Nativo® Puukuitueriste, puhalluseriste ja eristelevy

Häggblom ja hänen tiiminsä ovat olleet hyvin tyytyväisiä Huntonin tuotteisiin. ”Nativo-eristettä on helppo työstää, eikä se pölyä niin paljon. Tuulensuojalevyt ovat käteviä sekä kokonsa että painonsa puolesta, ja Fermacell-levyn suhteen puusepät ovat olleet erittäin positiivisia. Koska Fermacell-levyt voi kiinnittää myös hakasilla ruuvien sijaan, levyn asentaminen on erittäin nopeaa.”

     

Fermacell® Kuitukipsilevy                   Puukuitupohjainen Hunton Tuulensuojalevy™ 

Rakennustiimi osasi myös antaa arvoa sille, että sekä Tuulensuojalevyt että Sarket™ aluskatelevyt ovat läpikyllästettyjä ja pintavahvistettuja. Tästä syystä levyt pysyvät rakennusvaiheessa hyvässä kunnossa säästä ja vuodenajasta riippumatta.

Palkitsevaa yhteistyötä

Andersson ja Häggblom ovat molemmat tyytyväisiä yhteistyöhön Huntonin kanssa. ”Olemme aina saaneet nopeasti apua, jos meillä on jotain ollut mielessä ja sitä arvostamme todella paljon”, kertoo Häggblom, joka on ensisijaisesti ollut yhteydessä Huntonin Suomen myyntipäällikköön Hans Björklundiin.

Björklund korostaa, kuinka tärkeää tavarantoimittajalle on olla mukana rakennusprojektin alusta alkaen. ”On monia asioita, jotka täytyy ottaa huomioon koko rakennusprojektia silmällä pitäen. Ja koska me tunnemme tuotteemme parhaiten, voimme auttaa asiakkaitamme valitsemaan parhaan kokonaisratkaisun, niin teknisesti kuin kustannustenkin kannalta.”

Mielenkiintoista arkkitehtuuria

Modernista suunnittelusta ja 675 neliömetristä huolimatta vierailukeskuksen tumma julkisivu sulautuu hyvin ympäristöönsä.

”Arkkitehtuuri on hillittyä, koska emme halunneet viedä raunioilta liikaa huomiota. Samalla se on modernia – haluamme rakennuksen herättävän uteliaisuutta”, kertoo arkkitehti Andersson, joka on saanut inspiraatiota arkkitehtuuriin linnoituksen historiasta.

Julkisivulla, joka on verhoiltu suomalaisella, palaneen näköiseksi lämpökäsitellyllä puulla, on selkeä yhteys historiaan – linnoitus on aikaisemmin palanut hyökkäystä puolustaessa.