Siunattu eristys Vestfoldissa

Julkaistu: 28. huhtikuun 2017    

Vanhojen rakennusten eristys voi olla suuri haaste. Norjassa Fonin keskiaikaisen kirkon eristeeksi valittiin orgaaninen puukuitueriste, koska se on paras valinta 1000-luvun rakennuksille.

Lämmityskustannusten vähentämiseksi kirkossakävijöiden ja kirkossa työskentelevien mukavuuden lisäämiseksi Fonin kirkon katto haluttiin eristää. Suojeltujen rakennusten kohdalla kuten tämänkin, Museoviraston on hyväksyttävä kaikki kunnossapito- ja parannustyöt.

Hunton-FonKirke-9761

— Käännyimme asiantuntijoiden puoleen, jotka suosittelivat meille puukuitueristettä. Sillä on tietysti suuri merkitys, että Museovirasto on hyväksynyt ja suositellut tätä menetelmää keskiaikaiselle kirkollemme. Kattoa kantavien parvien eristyskyky eristysmateriaalina oli erittäin heikko, Ren kirkkoneuvoston puheenjohtaja Per Astrup Andreassen sanoo.

Pian hankkeen toteuttamisen jälkeen sakastissa voitiin havaita huomattava parannus.

— Lämmittäminen kesti ennen toivottoman kauan, jopa 3—4 päivää normaalilla talvisäällä. Nyt peruslämpötilan ja miellyttävän lämpötilan välinen aika on vain 8—9 tuntia. Olemme tehneet myös muita parannuksia, mutta katon eristyksellä on ollut suurin merkitys, Andreassen sanoo.

Kattoon puhallettiin 30 cm paksuinen, pumpulimainen kerros Nativo puhalluseristettä. Puukuitueriste levittyy tasaisesti, tiiviisti ja saumattomasti nurkkiin ja kulmiin sekä putkien että muiden osien ympärille. Museovirasto on suojeltujen rakennusten säilyttämiseksi suositellut ja hyväksynyt orgaanisten eristetuotteiden käytön. Yksi näistä puukuitupohjaisista eristemateriaaleista on Huntonin puukuitueriste.

— Puukuitu on luonnollinen tuote, joka sopii erityisen hyvin puutalojen jälkieristykseen, koska se parantaaHunton-FonKirke-9645 talon ja siellä asuvien ihmisten sisäilman laatua. Ilma pysyy tasaisena ja korkean lämmön varastointikyvyn ansiosta lämpötilavaihtelut ovat pieniä. Samalla norjalaisen Sintefin telemät testit osoittavat, että kyky kerätä, kuljettaa ja haihduttaa kosteutta on paljon suurempi muihin eristeisiin verrattuna. Sillä tavalla vältetään kondenssiongelmat vesihelmien muodossa, kertoo Ole Mathias Lygren, Hunton Fiberin tytäryhtiön, Norsk Trefiberisolerin AS:n toimitusjohtaja.

Fonin suureen kattoon tarvitaan vain yksi sisäänmeno, ja tarvittava eristemateriaali sekä muut tarvikkeet pystyttiin toimittamaan pienessä kuorma-autossa. Letkun pituus on 100 metriä, mikä teki käsittelystä joustavan ja vaivattoman. Työn suorittaminen kävi nopeasti ja Fonin kirkon kolmen erillisen kattotilan eli 100 neliömetrin eristämiseen kului vain pari tuntia.

Hunton-FonKirke-9804

— Avoimen katon kohdalla kuten Fonin kirkossa, eristystyö pystytään tekemään kymmenen kertaa nopeammin kuin perinteisellä eristysmenetelmällä. Puhallettavan puukuitueristeen pakattu muoto on logistiikan kannalta helppo, koska tilaan tarvitsee vetää vain yksi letku materiaalin puhaltamiseksi ja levittämiseksi. Perinteiseen eristykseen verrattuna puhaltaminen on puolet halvempi vaihtoehto, Lygren sanoo.

Hän luettelee pitkän luettelon puukuitueristeen etuja kuten, että se suojaa tulipalolta, vaimentaa ääntä ja kaksinkertaistaa lämmönkeruukapasiteetin, vähentää kondenssia ja on luonnonmukainen.

— Suomessa ja Ruotsissa puhalluseristeen osuus on 30—40 prosenttia, kun taas Norjassa se on vain 5 prosenttia. Uskomme, että puun lisääntynyt käyttö tulee lisäämään myös puukuitueristeiden käyttöä, Lygren sanoo.

Puukuitueristeen valmistus on vastuullista, koska raaka-aineena on käytetty puuhaketta, teollisuudesta saatuja jäänteitä. Eristeeseen on lisätty luonnollista tulenkestävää ainetta, vaikka sen ominaisuudet mahdollisen tulipalon sattuessa ovat erittäin hyvät, sillä puukuitu hiiltyy ja suojaa liekeiltä kauemmin kuin sulamisprosessilla valmistetut kilpailevat tuotteet.