Maikkarilla alkaa huhtikuussa uusi, kymmenosainen Laurin talot -sarja. Siinä seurataan, kuinka Lauri Ylönen suunnittelee ja toteuttaa itselleen, Elastiselle, Jarpille ja Aleksi Valavuorelle täysin uudenlaiset talot, joissa on hyödynnetty innovatiivista talotekniikkaa, ekologisia ratkaisuja, nerokkaita ideoita ja inspiroivaa modernia näkökulmaa. Ylösen suunnittelemat talot ovat rakennettu CLT:stä ja toteutuksesta on vastannut Alvardag.
Sarjassa Lauri tutustuu myös erilaisiin tapoihin rakentaa ja ajatella asumista ympäri Eurooppaa ja Yhdysvaltoja. Esillä on myös sellaisia ratkaisuja asumiseen, niin älyteknologian, ekologisuuden kuin muotoilun kannalta, joista Suomessa ei ole vielä osattu edes haaveilla.
MTV Katsomossa nähdään lisäksi Laurin oma talo -niminen nettisarja, jossa seurataan 20 jakson verran Laurin oman talon rakentumista.
Rakennusmateriaaleja valittaessa ekologisuus oli yksi kriteereistä. Hunton valikoitui yhdeksi yhteistyökumppaneista ja taloissa on käytetty mm. Huntonin tuulensuojalevyä, Sarket aluskatetta sekä Nativo puhalluseristettä.