– Olemme ottaneet ensiaskeleen uusiutuvan energian käyttöön, mutta matka on pitkä ja odotettua hankalampi.
Ensimmäinen biokaasurekka on vihdoin valmis toimittamaan puukuitueristettä Norjan Innlandetin alueen asiakkaille. Auto edesauttaa 82 prosentin vuotuiseen säästöön ja on ensiaskel kohti puhtaampia kuljetuksia. Norjan Ympäristöministeriön alainen järjestö ENOVA ilmoitti vastikään biokaasuautojen hankintatuen lopettamisesta. Tämä voi tarkoittaa, että uusien autojen hankintaprosessi hidastuu.
Toten Transport ja Hunton sopivat biokaasurekan hankinnasta yhteistoimin vuonna 2020, mutta auton valmistus viivästyi Covid-19 -pandemian vuoksi. Biokaasu valittiin, koska se on uusiutuva biopolttoaine ja sen täyttöinfrastruktuuri on Norjassa hyvä.
Vähentää CO2 päästöjä 82 %
Pariisin ilmastosopimuksen sekä EU:n kanssa tehdyn sopimuksen mukaan Norja on velvoitettu puolittamaan kuljetusalasta koituvat päästöt vuoteen 2030 mennessä. NMBU:n (Norjan ympäristö- ja biotieteiden yliopisto) tekemien laskelmien mukaan, biokaasulla kulkevat raskaat ajoneuvot vähentävät ilmastovaikutuksia 82 prosenttia (vastaa 50 tonnia CO2:ta vuodessa) CO2-ekvivalentteina (elinkaariperspektiivissä) laskettuna verrattuna dieselpolttoaineeseen.
– Ympäristöasiat ovat meille tärkeitä ja hiilidioksidipäästöjen vähentäminen on päätavoitteemme, kertoo Huntonin toimitusjohtaja Arne Jebsen. Hunton sai Miljøfyrtår (Eco-Lighthouse) sertifikaatin vuonna 2021. Uusi biokaasurekka tulee ajamaan täydellä lastilla puukuitueristettä ja muita puukuitupohjaisia tuotteita asiakkaille Innlandetin alueella.
Toten Transportin tavoitteena on olla yksi kuljetusalan kestävän kehityksen johtavista yrityksistä.
Meillä on moderni kalusto ja ajamme vakituisia reittejä – pyrimme ajamaan täysillä rekoilla sekä kuljettaessa että takaisin tullessa mahdollisuuksien mukaan. Näin vähennämme CO2-päästöjä, sanoo Finn Martinsen, Toten Transportin toimitusjohtaja.
Tarvitsemme ennakoitavuutta
Norjan hallitus on asettanut tavoitteeksi, että 50 prosenttia uusista kuorma-autoista on päästöttömiä vuoteen 2030 mennessä. Äskettäin kävi kuitenkin ilmi, että Enova lopettaa biokaasuautojen hankintatuen 1. kesäkuuta. Viime vuonna Enova leikkasi myös biokaasun tankkausasemien tukia.
Autojen hankinnan ja infrastruktuurin kehittämisen tukijärjestelmät ovat olleet tärkeä kannustin. Sekä Toten Transport että Hunton ovat valmiita maksamaan vihreän siirtymän aikaansaamiseksi ja jatkavat työtä kuljetusten päästöjen vähentämiseksi. Nyt se ei kuitenkaan tapahdu toivotulla nopeudella, Jebsen sanoo.
– Olemme tyytyväisiä tuen saamisesta, mutta toivomme jatkossa helpommin ennakoitavia puitteita, Finn Martinsen sanoo.
Lisätietoja:
Arne Jebsen, toimitusjohtaja Hunton Fiber, puh: +47 91 32 59 04