”Hyvän elämän omakotitalot” Naantalin asuntomessualueella

Julkaistu: 30. kesäkuun 2022    

Asunto oy Lounakallio koostuu neljästä ekologisesta ja ”hengittävästä” omakotitalosta, jotka kohoavat meren ääressä Naantalin asuntomessualueella. Talojen rakennusmateriaalina on käytetty pääsääntöisesti puuta, sillä se täyttää rakennuttajan mukaan ekologisuuden kolme tärkeää vaatimusta: kestävää, kustannustehokasta ja kaunista. Samoista syystä myös talojen yläpohjan ja seinien eristeeksi valittiin Huntonin Nativo® Puukuitueriste.

Lounakallion rakennuttaja Rakennusliike Oy Spinkkilä Ltd:n omistaja, rakennusinsinööri Pekka Spinkkilä, kutsuu asuntomessualueen talojaan ”Hyvän elämän omakotitaloiksi”. Se tarkoittaa, että ekologisesti kestävän, kustannustehokkaan ja kauniin omakotitalon lisäksi tulevat asukkaat saavat ”hengittävän” kodin, jossa on tehty oman elämäntilanteen, perheen ja harrastusten mukaisia yksilöllisiä ratkaisuja.

Huntonin Aki Ketonen ja rakennuttaja Pekka Spinkkilä työmaalla.

– Kaikki oma tuotantomme on hengittävää ja siten terveellisyyttä tukevaa. Mitään omaa rakennustuotantoa emme tee muovilla, eikä meille ei ole koskaan tullut valitusta sisäilmasta tai kosteusvaurioden aiheuttamista mikrobivaurioista. Saan nukkua yöni rauhassa, Spinkkilä sanoo.

Älykästä tekniikka ja perinteisiä rakenneratkaisuja

Rakennuttaja uskoo, että tilaratkaisuiltaan, pinnoiltaan ja terveellisyydeltään huippuluokkaa oleva koti toteutuu yhdistelemällä uutta älykästä tekniikkaa perinteisiin rakenneratkaisuihin. Lounakallion modernien talojen katto- ja seinärakenne ovat diffuusioavoimia, eikä rakenne sisällä muovia. Seinien rakenteeseen kuuluvat mm. puupohjaiset Hunton Nativo® Puukuitueristelevyt (250 mm), sekä diffuusioavoin Hunton™ Tuulensuojalevy (25 mm). Kattorakenteessa yläpohjan koteloihin puhallettiin lämpöeristeeksi Huntonin Nativo-puhalluseristettä, noin 55 m3 per talo.

”Puukuitueriste sekä katossa että seinissä antaa valtavan lisäarvon kokonaistuotteellemme. Jo 1m3 puuta sitoo noin 1 000 kg hiilidioksidia.”

Seiniin asennettiin Huntonin Nativo-Puukuitueristettä levyeristeenä. Oikealla: Yläpohjaan puhallettiin kotelopuhalluksena Nativo Puukuitueristettä.

 

 

 

 

 

 

 

 

Puun hiilensidonta ja diffuusioavoimuus tuo lisäarvoa

– Puukuitueriste sekä katossa että seinissä antaa valtavan lisäarvon kokonaistuotteellemme. Jo 1 m3 puuta sitoo noin 1 000 kg hiilidioksidia. Tampereen yliopistossa on myös tutkittu rakennusfysiikkaa ja todettu, tällainen diffuusioavoin rakenne pärjää parhaiten, Spinkkilä sanoo.

 ”Teen mieluusti yhteistyötä niiden kanssa, jotka ovat kehityksessä etunenässä liikkeellä.”

Materiaalivalintoihin Spinkkilä suhtautuu ennakkoluulottomasti, ja siinä yhteistyö tavarantoimittajan kanssa on tärkeää.

– Teen mieluusti yhteistyötä niiden kanssa, jotka ovat kehityksessä etunenässä liikkeellä.

Hunton Tuulensuojalevy on tuttu jo 10 vuoden takaa.

– Siitä on tuplahyöty, kun se hoitaa tuulensuojalevyn viran ja samalla jäykistää seinärakenteen, Spinkkilä sanoo.

Puhalluseristäminen on siisti ja nopea ratkaisu

Kesän 2022 asuntomessuilla Spinkkilän rakennusyhtiö lanseeraa precut-runkoisen taloratkaisunsa, jossa ympäristön etua on punnittu monella tapaa. Alkutuottajista lähtien on käyty läpi muun muassa tuotannon jätteenkäsittely.

”Työmaa pysyi siistinä myös yläpohjan Hunton Nativo -puhallusrakan aikana, eikä puhalluseristämisestä muutenkaan aiheudu materiaalihävikkiä.

– Valmiiksi tehdyt precut-kokoamispaketit säästävät ympäristöä, kun ei kuljeteta isoja elementtejä eli ilmaa, eikä työmaalla synny puujätettä. Työmaa pysyi siistinä myös yläpohjan Hunton Nativo -puhallusrakan aikana, eikä puhalluseristämisestä muutenkaan aiheudu materiaalihävikkiä, Spinkkilä toteaa.Hunton Nativo Puukuitueriste ei ärsytä ihoa

Messualueella neljän talon yläpohjat eristettiin yksitellen Nativo Puukuitueristeellä. Puhallusurakka oli myös puhallusurakoitsijalle nopea ja siisti ratkaisu.

– Työt aloitettiin omalta varastolta eristepaalien pakkaamisella jo aamu varhain, mutta itse puhallustyö kävi valmistelutöiden jälkeen nopeasti. Yhdeksän maissa aloitettiin puhaltamaan ja jo puolita päivin ollaan valmiita, kertoo Asunto Oy Lounakallion puhallusurakasta vastanneen Anpe Turun yksikönpäällikkö Teppo Pasio.

Huntonin eriste on hyvä valinta, jos runkorakenteena on puu, ja ylipäätään ”hengittävissä” rakenteissa. Korjausrakentamisessa käytämme Nativo Puukuitueristettä myös alapohja- ja välipohjaeristeenä.

Asuntomessualueen uudiskohde on Anpelle varsin tyypillinen Nativo-puhallusvillakohde.

– Huntonin eriste on hyvä valinta, jos runkorakenteena on puu, ja ylipäätään ”hengittävissä” rakenteissa. Korjausrakentamisessa käytämme Nativo Puukuitueristettä myös alapohja- ja välipohjaeristeenä, Pasio kertoo. 

Asiakas tietää

Anpe Turku toimii Turun ja Satakunnan alueella, jossa tilanne on Huntonin puhalluseristeen kohdalla mieluisa.

– Asiakkaat ovat valveutuneita ja ottaneet asioista selvää, joten he osaavat useimmiten pyytää Huntonin eristettä ja tietävät, mitä ovat haluamassa, Pasio vahvistaa.

Kaikki neljä Asunto Oy Lounakallion asuntomessutaloa myytiin jo varhain keväällä. Yksi taloista on Jussi Korpikosken kolmihenkisen perheen tuleva koti. Allergioiden takia perhe on hakenut tietoisesti kotia, jossa olisi terveellinen sisäilma ja mahdollisimman luonnolliset rakenteet

”Tämä eristeratkaisu tukee parhaalla mahdollisella tavalla meidän ajatusta ekologisesta ja turvallisesta asumisesta täällä.”

– Me ollaan todella innoissaan ja toivotaan, että tästä tulee meidän unelmien koti. Hyvän elämän koti merkitsee meille ekologisuutta, turvallisuutta ja myöskin terveysturvallisuutta. Ja tietenkin tämä eristeratkaisu tukee parhaalla mahdollisella tavalla meidän ajatusta ekologisesta ja turvallisesta asumisesta täällä, Korpikoski sanoo.

Kuvat: Valokuvaaja Jussi Vierimaa