Arvot

Uskottavuus ja tulevaisuuteen suuntautuminen

Norjassa on käytetty puuta rakennusmateriaalina satojen vuosien ajan. Tämä kokemus on tarjonnut Huntonille vankan lähtökohdan, ja jo Huntonin perustamisen aikaan vuonna 1889 yrityksen tavoite oli selkeä: tarjoaisimme markkinoiden parhaat rakennusratkaisut.

Yrityksen lähestulkoon 130-vuotisen historian aikana olemme toistuvasti joutuneet kokemaan tulipaloja ja suhdanteiden heikkenemistä. Olemme kerta toisensa jälkeen nousseet jaloillemme ja vieneet kulloinkin saamamme opin eteenpäin. Vastoinkäymiset ovat muun muassa johtaneet muutoksiin ja uudenlaiseen ajatteluun, ja olemme varsinkin tajunneet sen, kuinka tärkeää asiakkaiden tarpeiden tiedostaminen on. Tämän ansiosta kuuntelemme asiakastamme ja toimitamme tuotteita, jotka hyödyttävät asiakasta aiempaakin enemmän.

Olemme ylpeitä historiastamme, mutta menneisyyden tarkastelemisen asemesta pyrimme nyt pikemminkin keskittymään tulevaisuuteen. Kestävien ja vakaiden rakennusratkaisujen kehittämiseksi rekrytoimme alan asiantuntijoita koko maailmasta. Tiedämme nimittäin, että osaaminen ja tieto – ja metsät – ovat uusi öljy.

Jaamme osaamistamme ja tietoamme myös viranomaisille ja muille tutkimusympäristöille foorumeilla, joilla keskitytään huomispäivän rakennustuoteteollisuuden kehittämiseen. Perustimme Norjassa vuonna 2014 Hunton-akatemian, jossa jaamme rakennusmestareille tuotteitamme ja tietouttamme.

Kukaan ei tiedä, millaiseksi tulevaisuus muodostuu. Olemme kuitenkin täysin vakuuttuneita siitä, että ainutlaatuisten ratkaisujemme kysyntä ja arvostus lisääntyvät entisestään muun muassa siksi, että puu on luonnollinen raaka-aine, jonka ilmastojalanjälki on pieni.

.